13. tammikuuta 2013

Identiteettikriisiä, taas

Blogi-identiteettiäni olen tässä viime päivinä miettinyt. Tai lähinnä sitä, millä äänellä -ja pieteetillä- näitä hajatelmiani eetteriin lauon. Olen aina ollut suhteellisen tarkka siitä, ettei mitään netissä sanomaani voida käyttää minua vastaan tulkita täysin vastoin ajatuksiani tarkoitustani, aiemman työni luonteen takia lähinnä. **

Toisekseen tunnen tämän blogin molemmat lukijat todennäköisesti erittäin hyvin, mistä johtuen omista syvimmistä tunnoistani kovin rehellisesti kertominen tuntuu ehkä semisti työläältä. Tai ainakin oudolta: en nimittäin edes parhaimmille ystävillenikään kovin usein ikinä hurjan syvällisesti omista asioistani avaudu. Muiden kyllä. Eli sieluni syöverten lataaminen intternetin ihmeelliseen maailmaan, vaikken samoista asioista muistaakseni käsittääkseni juttele edes tuhannen promillen laitamyötäisessä, tuntuisi ehken hieman epäreilulta. Tai ainakin vähän erikoiselta.

Toisaalta, ne blogit, joista eniten pidän - ja joiden pariin päivittäin palaan - ovat nimenomaan brutaalin rehellisiä. Tai ainakin vaikuttavat siltä. Ne huutonaurattavat, ja itkettävät. Molempia tasapuolisesti. Eivätkä ainakaan ole merkityksettömiä. [Toisaalta ne ovat myös itselleni täysin tuntemattomien ihmisten kirjoittamia - eli en tietäisi, vaikka tarinat tai niiden takana olevat Persoonat eivät tosia olisikaan.] Mutta jotakin kutkuttavaa on erilaisten ihmisten mielenmaailmaan tutustumisessa, heidän epävarmuuksiensa ja epätäydellisyyksiensä todistamisessa. Ja ne satunnaiset suurenmoiset onnistumiset - ilahduttavat tuntemattomampaakin, oikeasti!

En myöskään edelleenkään ole ihan varma, pitäisikö näiden horinoideni fokus olla jossain tietyssä asiassa. Muussakin kun mun elämässäni siis. Useimmiten yhteen tiettyyn osa-alueeseen (asiassa kuin asiassa) keskittyminen kun parantaa lopputulosta kilometritolkulla. Havaintoja arkielämästä vanhassa kotikaupungissa? Pienten tätimurusten kasvun ja kohinan kuuntelua? Uuteen ammattiin valmistautumista, ja aiemmasta elämästä luopumista? Ammattikeittiössä tolskaamisen parhaista gordonramsay-hetkistä? Kyynisen kolmevitosen vanhanpiian sinkun nuoren naisen tuskailua ohikiitävästä elämästä? Mitä tänään syötäisiin -tyylistä arkiruokareseptiikkaa koteihin ja kyliin? All of the above?

Vuokra-asunnossa kuppaavan ja bussikortin omistavan [joka tosin toimii myös pääsylippuna uimahalliin. For rrreallzz!] kokkiharkkarin arkipäivä ei nimittäin oikeastikaan ole kovin hohdokasta (trust me on this one!), vaikka se hilpeällä tavalla eroaakin aiemmasta elämästäni tietokoneen näppiksen ja erinäisten toimistopalavereiden välissä.

Aaaaack. 

Sas sääki nyt kuule jottain. Tuossa sivupalkissa on äänestys. Ja alle saa kommentoida. Miksi käytät työnantajasi aikaa täällä, excelin hakkaamisen sijaan? Mikä ylipäätään vetoaa ja saa palaamaan lempiblogisi pariin? Onko sulla edes sellaista: lempiblogia? Miksi on? Entä miksei? Ja oletko aiiiivan varma, ettet haluaisi? Ja jos siis on joku asia, mistä ehdottomasti haluaisit kuulla enemmän, niin saa ihan vapautuneesti kertoa. Tai jos tiedät jo mm. kaiken mm. kaikesta, niin sittenhän kannattanee vaikka vetäytyä sen parjatun tabloid-hesarin pariin.*** [Tosin sanomalehden rapisuttelu toimistossa näyttää työnantajan silmissä semisti epäilyttävämmältä kuin hohkaavan näyttöpäätteen edessä tarmokkaasti klikkailu ja nyökytteleminen. Just saying.]

**) Ihmettelen myös syvästi kansalaisten nykyisiä FB-asetuksia, jotka kaikesta mediamouhusta huolimatta on useimmilla edelleen päin persiitä. Newsfeedini on päivittäin pullollaan ventovieraiden ihmisten (eli ystävieni ystävien) kuvia heidän viimeisimmästä kokeilusta otsatukan/lapsenteon/kutomisen/leivonnan/talonrakennuksen/savenvalannan saralla. Oikeasti. C'mon. Mä en todellakaan koe olevani niin yhteisöllinen, että ylipäätään haluaisin kaiken kansan näkevän hipstamatic-kermakakkuvirityksiäni - tai edes kuvittelisin kenenkään muun kuin meikäläisen olevan niistä kiinnostuneita. Mikä johtaakin jännittävään paradoksiin: mitä helvettiä mä sitten kuvittelen täällä blogosfäärissä mekkaloivani...? Aaaaack. Toisenkin kerran.

***) Kävi ilmi, etten mä ollut lukenut uuden lehden käyttöohjetta, kun siis kuvittelin koko aviisin päättyvän siihen A-osan loppuun. Hui ja hai: sehän pitää siis McGyver-henkeen purkaa ensin osiin koko lehti, jotta sitten pääsee nauttimaan miniuutisista siinä oikeassa järjestyksessä. Jännä jännänen. Ihminen todella on oppivainen eläin!

4 kommenttia:

  1. Siis ihan Kirsu-teema sopii mulle. Sehan ON identiteetti, ja sun seikkailujen lukeminen on mielenkiintoista ja oikeesti innostavaa. Ma olen edelleen kaukolukija, terve vaan, joten ma olen taalla pitamassa yhteytta Suomeenkin, seka ihan elamaan akatemian ulkopuolella. Tahan yliopisto-hommaan fakkiutuu aivan totaalisesti, ja on paitsi virkistavaa myos inspiroivaa lukea kun toiset uskaltaa uusille urille. Haleja preerialta!

    VastaaPoista
  2. Oiijjjj. RHB, all the way from preeria!! [Sulla on killer-nimimerkki, ainakin jos muhun vertaa *reps*]

    Mä luulen kans, että tällaiseksi tyhjänpäiväiseksi hölinäksi tämä menee, tälläkin kertaa. Pitää vaan terottaa sarkasmikynä oiiiikein teräväksi, laittaa silmät kiinni ja antaa palaa. [Ja kuvitella täysin tuntematon kohdeyleisö. Nakuna.] Business as usual siis.

    Mutta kiitos kun kommentoit. Soon oikiasti ihan parasta!

    VastaaPoista
  3. Mä olen huono kommentoimaan, mutta here we go. Älä turhaan odota mitään syvällistä kannanottoa kuitenkaan. ;-)

    Sinä olet hauska. Kunnioitettavalla tavalla toki. Täten on tekstejäsikin hauska lukea. Riittääkö jo? Mää en ossaa. Mutta täällä pyörin vaikka en ole (vielä) kommentoinutkaan.

    P.s. kommentoiminenkin on hauskempaa (taitaa olla mun päivän sana selvillä) jos ei ole tuota universumin turhauttavinta keksintöä eli sanojenvahvistusta käytössä. :-D

    VastaaPoista
  4. Ihanat Kauniit Luut,

    [Ekaksi tunnustus: mä stalkkasin sun blogin läpi yhdellä istumalla, heti kun olit ilmoittautunut mun (ainoaksi) lukijaksi. Reps.]

    Kunnioitettavalla tavalla hauska on ihana tunnustus. Menee samaan kategoriaan 'downshiftausidolin' kanssa. Voiskohan noista tehdä jonkun sellaisen hienon tunnustusnapin ja -meemin ja kaikkee trendikkään blogahtavaa..??

    Ei vaan, kiva kun olet. Täällä ja siellä. Ja ihanaa, että sun elämässäsi menee taas aurinkoisesti. Etenkin se karvapötkylä on soma <3.

    Ps. Jos sen sanavahvistuksen ottaa pois, niin täyttyykö nää kommenttiboksit robottien seksi-ilmoituksista? Ja jos niin kävis, niin haittaisko se?

    VastaaPoista

Ihana olet, mielipiteinesikin.