M. on 13-vuotias pikkupoika, jonka oman huoneen lattialta löytää
legoista rakennetun merirosvolaivan, kasakaupalla Aku Ankkoja, Voittoa
kotiin Osku -kirjan sekä luonnollisesti myös likapyykkiä.
Keskivertonuorisolaisesta poiketen huoneen ovessa on kuitenkin lukko,
johon on avain vain pojalla itsellään sekä hänen omahoitajallaan.
Seiskaluokkalaisen
koulumatka sujuu bussilla. Päivät tosin on melko pitkiä, kahdeksasta
välillä jopa puoli neljään. Koulussa kivaa on kuulemma matikantunnit ja
köksä (etenkin jos saa itse tehdä leipää semmosesta taikinasta) - sekä
yksi ihastuttava luokkakaveri, vaaleahiuksinen Johanna. Harry Potter on
kiva - ja merimiesleffat. Ja hampurilaisista maistuu erityisesti Big
Mac.
M. asui helsinkiläisvanhempiensa luona vielä neljä vuotta
sitten. Yhdeksän pitkää vuotta. Äitinsä kontribuoi M:n tulevaisuuteen
erityisesti raskausaikana, nauttimalla säännöllisesti alkoholia
(riskirajana pidettiin tuolloin 80-100g puhdasta alkoholia päivittäin).
FAS (fetaalisella alkoholioireyhtymä) -lapselle tyypillisesti myös M.
luokitellaan lievästi kehitysvammaiseksi - hänen kasvonpiirteensä ovat
tavallisesta hieman poikkeavat. Ja esimerkiksi oppimis- sekä
keskittymisvaikeudet varmasti tulevat seuraamaan pojan elämässä pitkälle
tulevaisuuteen.
Alkoholistivanhemmat menettivät poikansa huoltajuuden siis vasta tämän alakouluiässä. Minkälainen on lapsuus humppujen
(M:n itsensä käyttämä sana) ja heidän ystäväpiirinsä seurassa ollut -
sitä voi vain arvailla. Luultavimmin kuitenkaan tavallinen perhearki ei
välttämättä ole ollut - äiti kun kuulemma useimmiten unohti poikansa
joka jumalan kerta, kun korkki jäi auki.
Tänään M. on poika,
jonka äiti joi itsensä hengiltä viime syksynä. Isää ei ole tämän vuoden
puolella näkynyt. Vaikka lastenkodissa on tapaamispäivä kahdesti
viikossa, ei isä ole pysynyt selvänä tapaamisiin oikeuttavaa aikaa.
Soittaa kuitenkin useimmiten, että tulisi mielellään, mutta ei nyt tällä
haavaa juuri pysty. Lastenkodissa on onneksi seuraa - 16 samassa
tilanteessa olevaa lasta ja nuorta. Pellavapäisiä ala-asteikäisiä
tyttöjä ja poikia. Ja murkkuikäisiä tuiskahtelevia teinejä, joiden
lukituista huoneista kuuluu illallispöydän keskusteluista loukkaantunut
puhina.
Yhteistä kaikille on se, että periaatteessa heillä on
kaikki hyvin. On rakkautta ja rajoja - vihdoinkin. Toisaalta taas
kaikille lapsille ne rakkaimmat ihmiset (joiden kanssa vietetty aika on
M:llekin tärkeimpiä hetkiä), heidän vanhempansa eivät saa osallistua
arkipäiväiseen elämään. Lastenkodin ulkopuolisia, turvallisia aikuisia
on vain harvalla - harvemmin huostaanotetun lapsen suku ottaa enää
aktiivisesti osaa hänen elämäänsä.
Nallekarkkien tasajaosta
voidaan olla montaa mieltä. Kannelmäkiselle ystävälle kuitenkin nöyrä
kiitos eilisestä luistelureissusta - M. ja tämä kohta kolmekymppinen
controller kun pelasivat hippaa ja harjoittelivat sirklausta
sellaisellakin antaumuksella, että allekirjoittanut seurasi hurjaa menoa
välillä kyynelsilmin.
Turvallisia aikuisia - niitä on harvassa. M:n kaltaisia lapsia ja nuoria on huostaanotettuina pelkästään Helsingissä 2500.
~ * ~
Tää teksti on lähes viisi vuotta vanha. Yhteys M:ään katkesi, kun muutin Jenkkeihin - ja välillä edelleen mietityttää, miltä maailma tämän nykyään täysi-ikäisen nuorenmiehen silmissä tänään näyttää...