Nälänhätä Samarassa

Tänään hymyilytti päivän lööpit. Satojen suomalaisten unelmaloma Phuketissa oli päättynyt infernaaliseen raivoon ja tykyttävään otsasuoneen - lomalentokoneenperkele kun oli pyytämättä ja yllätyksenä ottanut ja kehdannut mennä rikki. Huolimatta kyydissä olleista erittäin tärkeistä matkalaisista. Ja vieläpä Venäjän ilmatilassa. Mikä huutava vääryys! Vääryyttä koettiin myös onnistuneesti maankamaralle päätyneen hätälaskun seurauksena: loppiaisiltana ei ollutkaan jätetty sijaa kylän (no, joo, miljoonakaupungin) majataloihin mahdollisia taivaalta kopsahtavia suomalaisturisteja silmälläpitäen, vaan epäkohteliaasti oli täytetty ne ääriään myöten paikallisilla asukkailla. Eikä sitten lomalennon (kohtuullisen pitkään jo työskennellyt) miehistökään ollut polkaissut ruokatarjoilua, viisumipistettä, rahanvaihtoa tahi muuta viihdytystä lentokentällä käyntiin. Kuten ilmeisesti olisi pitänyt...?

Siellä oli sitten Unelmien Thaimaan-lomalla rentoutuneet perkeleen rikkaat gyllenbergit maailmanjohtajat lapsineen, varakkaista vakavaraisista eläkeläisistä tai ruskettuneista työssäkäyvistä perheenäideistä nyt puhumattakaan joutuneet ihan sitten 15 tuntia selviytymään. Lattialla. Lentokentällä. Jossain Venäjällä. Eikä kukaan finnmatkalaisista tai UM:n konsuliosastolta ollut kiitänyt paikalle. Suomeksi asioista kertomaan - partaansa  kotisohvallaan varmaan vaan naureskelivat, eivätkä tippaakaan välittäneet kauniaislaisten kermaperseiden viattomien matkustavaisten raivosta ja kriisistä. Koska kyllähän välittömästi olisi tuollaisessa tilanteessa oltava Finnairin evakuointikone matkalla pelastusretkelle - vuorokaudenajasta viis. Onhan niitä ennenkin lähetelty, veronmaksajien rahoilla. Ja kyllä pitää tietoa saada suomeksi, välittömästi. Mielellään joltain johtajalta, eikä miltään kesäharkkareilta.

[Ja sittenkin, kun avustuslähetys kaukaa Britanniasta saapui näiden kärsimysten keskellä kieriskelevien ihmisraukkojen pariin, niin ruoka-apuna oli -for goodness sake- jotain venäläistä lihapataa. Ewwwwww. Ja en syö! Kyllä pitää olla joko pottumuusia ja jauhelihakastiketta tai sitten Tom Kha Gaita, niinku Phuketissa.]

Kyllä on siinä unelmat ymmärrettävästi murskana, ja kaikella kansalla paha meeli, kun lomalento Seutulaan seuraavan vuorokauden (edelleen, huikeat 15 tuntia tämä veretseisauttava katastrofi ja nälänhätä kokonaisuudessaan kesti!) puolella kopsahti. Naama norsunv*tulla piti palautetta raivokkaasti televisiokameroille antaman. Erityisesti aiheutuneesta mielipahasta tarjottu korvaus (10% matkan hinnasta) aiheutti ilmeisesti vain ja ainoastaan lisää mielipahaa. Kyllä on kylmällä lattialla maattu, koko yö. Peittona vaan sellainen lentokonehuopa. Eikä sitä kyllä peitoksi edes voi sanoa. Kukaan ei soita, ei faksaa eikä lihapullia nenän eteen kanna. Ihan joutuu nälkää näkemään, ja kylmässä värjöttelemään ja loppuelämän Samarassa viettämistä pelkäämään. Ja pahaa venäläistä ruokaa syömään. Korvausta tulee saaman, ja paljon. Tsiljaardeja!

Mä en jukolaare vaan tajua! Onhan se nyt oikeasti turhauttavaa, jos lentokoneessa palaa merkkivalo - ja tästä syystä pakkasen ja rännän keskelle kotiinpääsy viivästyy ihan jopa seuraavaan päivään saakka, kun pitää laskeutua jonnekin jumalan selän taakse. Jotenkin itse ehken ajattelisi, että kivempi on korjata vikaa jalat tukevasti maan pinnalla - vaikka sitten pitäisikin yöpyä jossain muualla kuin omassa sängyssä se yksi yö. Ja monessako suomalaiskaupungissa pidetään vuoden ympäri 300 hotellipaikkaa varulta valmiudessa - tai varastoidaan lentokentille eri kermaperseille kansallisuuksille soveltuvia monenlaisia hätäruoka-annoksia tai ilmapatjoja samoja määriä? Järki käteen, pliis.

Tää jotenkin elävästi muistuttaa mua asiakaspalvelusta entisessä elämässäni. Työpuhelimen soidessa ei koskaan tiennyt, mistä tänään huudettaisiin - mutta lempikeskusteluni kuuluu edelleen suunnilleen näin.

[Intro: nuorison edustaja lensi yksinään elokuussa USA:han. Konetta piti vaihtaa kerran Saksassa ja kerran USA:ssa. Olin hänen ja isänsä kanssa lentokentällä samana aamuna klo 05 - ja kävin maahansaapumisproseduurin, täytettävät lippulaput jne nuorisolaisen kanssa noin 400 kertaa suusanallisesti läpi. Toim. huom.: Tyyppi oli myös pakannut käsimatkatavaroihinsa 4 erilaista pipoa - mutta passi viisumeineen olisi jäänyt keittiön pöydälle, mikäli iskä sitä ei siitä olisi juuri ennen autoon nousua mukaansa napannut.]

Klo 21:45 Sörnäisissä, allekirjoittaneen oma puhelin soi. Sama iskä, joka oli vielä 16h aiemmin ollut erittäin fiksu ja rakentavalla asenteella liikenteessä, huutaa raivoissaan, hengittämättä:

Iskä: "Minkälainen paska firma te oikein olette, kun mikään ei toimi kuten pitäisi. Mikään. Mitkään lupaukset eivät pidä, alaikäisiä lähetellään ympäri maailmaa yksinään. Paska firma. Tästä kuulkaa kuuluu vielä perästä - minä kirjoitan tästä lehteen! Siellä se lapsiraukka nyt yksinään on lentokentällä Ameriikassa, eikä kukaan auta sitä tai kerro mitään ja sen pitää soittaa äidilleen Suomeen kunsilläeioleedeskynäääääeikäniitälomakkeitavoitäyttääILMANKYNÄÄ!! (viimeinen erityisen painokkaasti huutaen). Vastuutonta käytöstä! Paska lafka! Tästä kuulette vielä!!"

Allekirjoittanut selvittää 401. kerran jo aamulla puhutut asiat, pyytää nuorisoa soittamaan itse (kuten aiemmin sovittu) Amerikan-edustajien ilmaisnumeroon, jotta osaavat hänet nyyhkivänä ja kynättömänä oikean tolpan vierestä hakea. Iskä raivoaa allekirjoittaneelle edustamansa firman paskuudesta vielä hetken - on aloittamassa kuulemma välittömästi lehtijutun kirjoittamisen. [Mikä jälkikäteen myös vähän huvitti. Tyyppi kun oli televisiossa töissä.. *wink*]

Klo 22:05. Iskä soittaa uudelleen, edelleen allekirjoittaneen omaan numeroon. Huomattavasti rauhoittuneena.

Iskä: "Niin, no, piti nyt vielä soittaa, että siellä onkin kaikki jo ihan hyvin. Vastaanottajat odottivat sovitussa paikassa, ja nyt on jo kokistakin lasissa ja kynä povitaskussa. Että ei tässä mitään - kun se vaan ei soittelisi enää sille akalle näissä asioissa.." (akka= lapsen äiti, iskämiehen ex, toim. huom.)

Että ei ole helppoa parempiosaisten ihmisten maailmankuvan laajentaminenkaan. Ei samaralaisille, ei lentskarin kapteenille, ei matkaoppaille - eikä meille kanssaihmisille.