25. maaliskuuta 2013

Nahkavekkarini mun

Onpa taas tiimalasissa hiekkaa vilahtanut sitten viime blogiviritelmäni. Hupsis, saatana. Jotenkin tää arki vaan vie mukanaan: aamulla ennen kukonlaulua ylös, kotiin puoli kolmissa (tai niillä main) - ja sitten erinäinen määrä notkuntaa, ennen kuin nukkumasa vie mukanaan.

Mä jotenkin aiemmassa työelämässäni kuvittelin, että yhdeksäksi töihin pääsy on se absoluuttisesti aikaisin mahdollinen ajankohta - enkä todellakaan koskaan ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi ehdoin tahdoin vääntyä hereille esimerkiksi kuudelta. Yyyh. Tyytyväisenä tuolloin nakotin toimistotuolissani ainakin viiteen-kuuteen saakka, jonka jälkeen iltaa on itse asiassa aika vähän jäljellä. Yhtään millekään.

Valehtelisin, jos väittäisin, että tykkään aikaisista aamuista tätä nykyä yhtään tuon enempää. En todellakaan. Herään (ja torkutan) vastahankaisesti ennen kuutta, enkä edelleenkään voi käsittää, miksi kukaan jonka ei ole pakko vapaaehtoisesti luopuu tyynystään ja peitostaan noihin kellonlyömiin. Viime viikkoina ilonpilkahdusta on sentään ollut se, että ulkona ei ole enää sysipimeää (ainoastaan perkeleen kylmää!), ja pikkulinnutkin on kaivautuneet talvikoloistaan takaisin ihmisten ilmoille. Melkoisia konsertteja saa kyllä aamuisin bussipysäkillä kuunnella.

[Toisaalta, vapaus myös koittaa huomattavasti aiempaa aikaisemmin - mikä on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Paitsi neljältä, jolloin mun biologiselle kellolle sattuu aina joku jännittävä romahdus - ja jos vähänkään on soffaa näköpiirissä, niin pienten päikkäreiden kutsua on tuolloin ihan järkyttävän hankala vastustaa. Todella.]

Enihuu, valtakunnassani on radiohiljaisuudesta huolimatta - tai ehkä siitä johtuen - kaikki vallan mainiosti. On uutta tukkaa, ja lusittua virkistyslomaa pk-seudulla**, ja Maailman Hassunkurisinta Kesäduunia, ja tänään löydetty muikea kauppakassipalvelu, joka toimittaa ostokset kotiovelle. Täällä mun Oulusa. Ihan käsittämätöntä. Jotenkin on taas kuu hetken kohdallaan, tai siltä tuntuu.

Saisipa tän päivän ja tän fiiliksen pulloon. En välttämättä edes möisi vastaantuleville, vaan täyttäisin varastoja niinä pilvipäivinä... Joita niitäkin on ihan kylliksi, trust me.

**) Facebookissa jo raportoinkin, että ero oululaisten ja helsinkiläisten välillä konkretisoitui viikonloppuna siihen, että täällä ei kuunaan näe kenenkään ikuna juoksevan bussiin. Toisin kuin tsadissa: katsoitpa mihin tahansa ilmansuuntaan, niin aina on joku kintut suorina ravaamassa minkä tahansa julkisen liikennevälineen perässä. Ja auta armias, jos ratikka on sen kolme minuuttia ilmoitetusta myöhässä: johan sitä kuuluu soittaa liikennelaitoksen pääjohtajalle, Hesarin kaupunkitoimitukseen ja lopuksi pyöritellä kuuluvasti silmiä kaikille kanssaodottajille. Oulusa tullaan Hyvissä Ajoin pysäkille, ja jahka onnikan etuvalot jossain kaukaisuudessa jo kajastavat, niin pysäkille muodostetaan siisti jono. Kyllä näin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihana olet, mielipiteinesikin.